

Tärkeimpänä kolmen pienen lapsukaisen äiti ja tuleva leipuri-kondiittori. Opiskelen HELPA:ssa aikuiskoulutuksessa
Harrastuspohjalta kakkuja teen ystäville ja tuttaville
sininenkuutamo@gmail.com
Jätäthän merkin käynnistäsi :)
Blogi on muuttunut koulun aloituksen jälkeen niin että kerron kaikkien raaka-aineiden määrät grammoina jauhoista kananmuniin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Talousvaaka onkin näitä ohjeita käyttäessä välttämätön.
Sen suuremmitta puheitta tässä 50 hengen kitarakakku. Täytteenä oli suklaa-banaanimousse, päällä valkosuklaakuorrutetta ja sokerimassaa. Huonosti oli kreemi laitettu kun loppui kesken enkä enää yöllä päässyt sitä hakemaan joten kaakaopohja loistaa läpi ikävästi :( Kuvio maalattu elintarvikevärillä

Laskettelukakun täytteenä oli kinuskia sekä suklaakakkupohja. Maalattu sokerimassan päälle.



Lapsukaistemme syntymäpäiväjuhliin piti tehdä kakku ja päätimme lasten kanssa yhdessä että kalat olisivat kivoja. Täytteenä Blå bandin mango-passion moussea johon lisätty flora vispiä sekä mango paloja.

120 g (1,2 dl) kuohukermaa
40g (0,5 dl) siirappia
40g (0,4 dl) sokeria
200g laadukasta tummaa suklaata
60g voita tai margariinia
Kuumenna kerma, siirappi ja sokeri kiehuvaksi ja sekoita seos paloitellun suklaan joukkoon. Lisää lopuksi voi tai margariini ja sekoita kuorrute tasaiseksi.
Laita kakku esimerkiksi uuni pellin päälle jossa pellillä leivinpaperi ja sen päälle uunin ritilä jotta ylimääräinen ganache valuu leivinpaperin päälle.
Kaada kuorrute kreemillä kuorrutetun (ja jääkaapissa/pakastimessa kovetetun) kakun päälle (vaihtoehtoisesti marmeladilla kuorrutetun) ja levitä lastalla tai paletilla reunojen yli. tasoita päälinen mahdollisimman nopeasti niin tasaisesti kuin saat. Ganache jähmettyy aika nopeasti kylmän kakun päälle laittaessa jolloin pinnasta ei enää tule kaunista.
Laita kakku kylmään ja siirrä jähmettynyt kakku alustalleen.
Kuvassa hyvä esimerkki siitä etten saanut kuorrutetta nätisti :) Tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin!
Ohje on kirjasta taikinasta tuotteiksi:
1. n 6 munan valkuaiset (200g)
200 g sokeria (2 dl)
2. 260 g voita tai margariinia
90g sokeria (vajaa 1 dl)
2 tl vaniljasokeria
3. n. 6 munan keltuaiset (200g)
260 g tummaa suklaata
260g vehnäjauhoja ( 4 dl)
1.Punnitse raaka-aineet valmiiksi ja anna jäähtyä huoneenlämpöisiksi
2.Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi (kohta 1)
3.Vaahdota voi tai margariini ja sokerit vaahdoksi eri astiassa (kohta 2)
4.Sulata suklaa. lisää suklaan joukkoon keltuaiset nopeasti vatkaten jottei ne ala kypsymään ja lisää suklaaseos voi-sokerivaahtoon.
5.Lisää valkuaisvaahto edelliseen massaan ja sekoita.
6.Siivilöi vehnäjauhot ja sekoita ne lopuksi käsin massan joukkoon.
7. Laita massa ainakin voideltuun kakkuvuokaan (halkaisija 24-26 cm)
Paista pohjaa 165-190 asteessa (165 kiertoilma ja tehottomammat 190 astetta) 45-60 min tai kunnes keskelle tökätty hammastikku tulee puhtaana kakusta irti. peitä tarvittaessa paiston loppuvaiheessa leivinpaperilla.
Pieni tyttäreni täytti tänään vuoden ja sai pienen syntymäpäiväkakun. Tässä kakussa sacher pohja sekä sitruunainen marmeladi.

Ensin kuorrutin kakun (kuten kuvasta huomaa treeniä vielä kaipaa)
Ja sitten tein pientä koristusta. Koristelukynä on kyllä näppärä apuväline!

Pohjan ohje löytyy täältä
Täytteenä oli Suklaa"kreemiä" jossa:
150g (1,5 dl) vettä
300g (3 dl) sokeria
150g (desi?) siirappia
500g voita
130g laadukasta tummaa suklaata
keitin vedestä, sokerista ja kreemistä seoksen (5 min kiehautus) johon sulatin suklaan. Laitoin seoksen kylmään vesihauteeseen.
vaahdotin voin ja lisäsin jäähtyneen suklaaseoksen nauhana kokoajan sekoittaen kreemiksi.
Lisäksi tein sitruunaisen siirapin lemon curdista ja siirapista sekoittamalla n 0,4 dl siirappia ja puoli purkkia lemon curdia yhteen ja kiehautin. Laitoin kakun jokaiseen väliin kuumaa seosta jolloin kakku imaisi sen. Laitoin ehkä hieman liikaa eli riittää kun sivelee ohuelti.
curdin päälle sitten suklaa"kreemiä" ja lopuksi kun kakku oli valmis sivelin vielä kakun kreemillä ja laitoin pakkaseen siksi aikaa kun tein suklaa ganachen
Tästä kakusta tuli aikas makea kuten arvata saattaa eli pienempikin pala riittää. Tämä yksi versio sacher kakusta joka tehdään samalla tavalla mutta lemon curdin sijaan tulee aprikoosimarmeladia. Toiminee kaikkien marmeladien kanssa jotka kestävät kuumennusta.
Kelpasi synttärisankarille kuitenkin..
tässä menee kakkua suuhun 
ja ensi maistamisen jälkeen: 
Itse kaipasin jotain erilaisia kaavoja piparkakkutaloille ja halusin nyt muille myös näitä jakaa jos jollekkin näistä olisi iloa.
Tässä muutamia linkkejä erilaisiin helppoihin kaavoihin ja ohjeisiin (englanti)
http://ultimategingerbread.com/GingerbreadByDesign.html
Perus talo mutta nättejä koristeluja
Täältä mm joulukuusi, reki, enkeli ym
Jos löydät ihania piparkakkutalojen ym ohjeita niin laita ihmeessä kommenttia niin lisätään listaan!
Minuun saat yhteyden sähköpostilla sininenkuutamo@gmail.com